| Tunisia, Hammamet |
|
|
|
|
Yleistä Hammametista Hammamet on mukava lomakaupunki Pohjois-Afrikassa Välimeren etelärannikolla. Asukkaita kaupungissa on noin 60 000. Kaupunki on Tunisian ensimmäinen turistikohde ja sen vuoksi kosketus aitoon Tunisiaan voi jäädä vähänlaiseksi. Hammametin lähistöllä sijaitsee lomailijoita varten rakennettu lomakaupunki Yasminen Hammamet, jossa kaikki palvelut on lähellä. Monien turistien mieleen on kaupunkin erinomainen ranta, jolla on pituutta 10 km. Hotellit ja rannat ovat pääosin erittäin siistejä ja viihtyisiä. Valtauskonto Tunisiassa on islman ja se näkyy katukuvassa. Tunisian valuutta on dinaari (TND), joka jakautuu tuhanteen millimeen. Tunisian matkaaja voi vaihtaa rahansa vasta Tunisiassa, sillä maahan ei saa tuoda eikä sieltä saa viedä maan valuuttaa. Euroja toki saa viedä. Maasta poistuttaessa jäljelle jääneet dinaarit pitää vaihtaa lentoasemalla takaisin euroiksi. Kulkuyhteydet Kaupungissa on helppo liikkua jalan, mutta taksin käyttö on suositeltavaa jos ei halua kuluttaa aikaa kävelyyn. Taksit ovat Hammametissa edullisia. Bussien ja junien avulla voi matkustaa kätevästi eri kaupunkien välillä. Esimerkiksi Sousseen on hyvät yhteydet Hammametista. Ilmasto Hammametissa helteet alkavat jo toukokuussa. Kesäkuussa keskilämpötila on 26 astetta ja yölläkin on 21 astetta. Heinä- ja elokuu ovat erittäin kuumia Hammametissa. Hammametissa rantailmat jatkuvat pitkälle syksyyn asti. Lokakuussakin keskilämpötila on päivällä 24 astetta. Merivesi on lämpimillään syyskuussa, jolloin vesi on 25 asteista. Ostokset Turistikohteen kyseessä ollessa ostosmahdollisuudet ovat erinomaiset. Suosittuja tuliaisia ovat käsintehdyt matot, keramiikka, korut, nahkatuotteet ja mausteet. Basaarien kauppiaat voivat olla innokkaita ja saaattavat kiskoa turistin myymälään lähes väkisin. Basaareissa pitää tinkiä. Tuotteissa on tinkimisvaraa noin 50-80%. Ruoka ja ravintolat Tyypillisessä tunisialaisessa ruuassa on auringon kypsyttämiä vihanneksia, mausteita, oliiviöljyä sekä aromaattisia yrtejä kuten rosmariinia, valkosipulia, minttua, tilliä ja basilikaa. Perinteinen tunisialainen ruoka on couscous. Ravintoloissa on usein alkupalana harissaa, joka on chilikastiketta jota syödään leivän kanssa. Chilikastikkeessa on paprikaa, valkosipulia sekä muita mausteita. Hammametin keskustassa on monia kokeilemisen arvoisia ravintoloita. Ruokien hintataso on alhaisempi kuin Suomessa. Harrastukset Hammametissa on kaksi golfkeskusta. Golfin lisäksi Hammametissa voi harrastaa ratsastusta, tennistä sekä vesiurheilua. Nähtävyydet Hammametin vanhakaupunki ja basaarikauppiaat ovat jo itsessään nähtävyys. Turistin kannattaa käydä ihailemassa moskeijoita, mutta asianmukaista etikettia pitää noudattaa. Kaupungin suosituin nähtävyys lienee Hammametin rannalla sijaitseva keskiakainen linna, joka suojaa medinaa. Medina on suojattu muurilla, jota pitkin turisti voi kävellä ja ihailla upeaa merimaisemaa. Matkakertomus Tunisiasta Tunisian matkakertomuksen voit lukea klikkaamalla tästä . Majoituksia ja lentoja:
Hotels.com
ebookers.fi
Supersaver
Seat24
Travelstart |



