| Tunisia, Sousse |
|
|
|
|
Yleistä Soussesta Sousse on tunisialainen kaupunki Pohjois-Afrikassa, Välimeren rannikolla. Kaupungissa on asukkaita noin 400 000 ja se on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Sousse on tärkeä satamakaupunki, jonka kautta toimitetaan olviiveja, oliiviöljyä sekä hedelmiä ulkomaille. Turismin ohella tärkeitä elinkeinoja kaupungissa on kalastus, elintarvike-, tekstiili- sekä koneteollisuus. Kaupunki jakautuu uuteen ja vanhaan osaan. Vanhaosa huokuu arabialaisuutta ja uusi osa taas länsimaisuutta. Valtauskonto Tunisiassa on islman ja se näkyy Soussen katukuvassa. Tunisian valuutta on dinaari (TND), joka jakautuu tuhanteen millimeen. Tunisian matkaaja voi vaihtaa rahansa vasta Tunisiassa, sillä maahan ei saa tuoda eikä sieltä saa viedä maan valuuttaa. Euroja toki saa viedä. Maasta poistuttaessa jäljelle jääneet dinaarit pitää vaihtaa lentoasemalla takaisin euroiksi. Uimarannat ja harrastukset Soussen ja läheisen Port el Kantaouin edustalla on noin seitsemän kilometrin mittainen hienohiekkainenranta. Rannalla on peruspalvelut eli baarit sekä aurinkotuolien- ja varjojen vuokrauspalvelut. Soussen rannat ovat keränneet turisteilta myönteistä palautetta. Rannat mahdollistavat vesiurheilulajien harrastamisen esimerkiksi vesijettiajelut ja sukelluksen. Port el Kantaouissa on 36-reikäinen golgkenttä ja Monastirissa 18-reikäinen Flamingo-kenttä. Lisäksi Sousessa on ratsastustalli. Ostokset Sousessa ostokset pääasiassa tehdään basaareissa, mutta kaupungista ja sen lähistöltä löytyy myös marketteja, erikoisliikkeitä sekä tavarataloja. Basaareissa hinnat eivät ole kiinteitä, vaan turistin on muistettava tinkiä ainakin puolet hinnasta pois. Basaarikauppiaat saattavat olla erittäin innokkaita, mutta turistin ei kannata vaivautua höpöttämään heidän kanssaan jos kaupanteko ei kiinnosta. Tuliaisiksi Soussesta ostetaan usein kupari- ja messinkiesineitä, koruja, keramiikkaa, oliiviöljyä, mausteita ja nahkatuotteita. Hinnat ovat pääosin edullisia. Ilmasto Soussessa helteet alkavat jo huhtikuun lopulla. Kesäkuussa keskilämpötila on 27 astetta ja yölläkin on 20 astetta lämmintä. Heinä- ja elokuu ovat erittäin kuumia Sousesssa. Rantailmat jatkuvat pitkälle syksyyn asti. Lokakuussakin keskilämpötila on päivällä 26 astetta. Merivesi on lämpimillään syyskuussa, jolloin vesi on 25 asteista. Ruoka ja ravintolat Tyypillisessä tunisialaisessa ruuassa on auringon kypsyttämiä vihanneksia, mausteita, oliiviöljyä sekä aromaattisia yrtejä kuten rosmariinia, valkosipulia, minttua, tilliä ja basilikaa. Perinteinen tunisisialainen ruoka on couscous. Ravintoloissa on usein alkupalana harissaa, joka on chilikastiketta jota syödään leivän kanssa. Chilikastikkeessa on paprikaa, valkosipulia sekä muita mausteita. Ruuan hintataso on alhaisempi kuin Suomessa. Nähtävyydet Kaupungin lähellä sijaitseviin katakombeihin kannattaa tutustua. Katakombit on rakennettu 200-300-luvulla ja sinne on haudattu kristittyjä. Suuri moskeija on Soussen nähtävyyksiä. Se on rakennettu 800-luvulla ja sen jälkeen sitä on laajennettu useaan otteeseen. Moskeijan vieressä on luostarilinnoitus vuodelta 821. Ribarin tornista on mahtavat näkyvät kaupunkiin. Turisti voi vierailla päiväretkellä Friguianin eläintarhassa, jossa on Afrikan eläimiä mm. kissaeläimiä, kirahveja, apinoita ja norsuja. Päiväretket eläintarhaan maksavat noin 20 euroa. Soussesta tehdään retkiä myös Saharan aavikolle. Aavikkoretket kestävät usein 2 päivää ja maksaavat noin 100 euroa.Iltaelämä Iltaelämä keskittyy hotelleihin, joissa on tarjolla tunisialaista viihdettä. Kaupungissa on baareja sekä diskoja. Keskikesällä iltaelämä sattaa olla liian vilkasta ja äänekästä. Ramadanin aikana ravintolatoiminta ja iltaelämä on huomattavasti rauhallisempaa ja aukiloaikoja on rajoitettu. Matkakertomus Tunisiasta Tunisian matkakertomuksen voit lukea klikkaamalla tästä . Majoituksia ja lentoja:
Hotels.com
ebookers.fi
Supersaver
Seat24
Travelstart |



