Minnematka.com: äkkilähdöt, matkakertomukset, matkakuvat ja infot

NOTE: To use the advanced features of this site you need javascript turned on.

Etusivu arrow Kohdekuvaukset arrow Portugali, Azorit
Portugali, Azorit PDF Tulosta Sähköposti

Yleistä Azoreista

Azorit on Portugalille kuuluva saaristo Atlantin valtamerellä. Saariryhmä sijaitsee noin 1500 kilometrin päässä Lissabonista ja 3900 kilometrin päässä Pohjois-Amerikan itärannikolta. Azorit koostuvat yhdeksästä suuresta saaresta, jotka levittäytyvät noin 600 kilometrin matkalle. Azorit kuuluvat EU:hun koska saari on portugalilaisten omistuksessa. Tosin saarella on itsehallinto. EU:n myötä saarella on käytössä eurot. Azorit on Euroopan läntisin piste, vaikka geologisesta näkökulmasta läntisimmät saaret ovat Pohjois-Amerikan mannerlaatan päällä. Kokonaisuudessaan Azorit ovat Euraasian, Amerikan ja Afrikan mannerlaattojen liittymäkohdassa eli niiden kallioperä on enimmäkseen laavakiveä. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui vuosina 1957-1958.


     


Azorien asukasluku vuonna 2004 oli 240 000. Enemmistö saariryhmän asukkaista asuu São Miguelin saarella. Saarella on asukkaita 140 000, joista 64 500 asuu Ponta Delgadan kaupungissa. São Miguelin saari on myös suurin pinta-alaltaan, 759 km². Portugalin korkein vuori Pico sijaitsee Azorien Pico-saarella. Korkeutta vuorella on 2 351 metriä merenpinnasta.

Virallisesti Azorit löydettiin vuonna 1427. Vahvistamattomien tarinoiden mukaan saari on jo aikaisemmin ollut tuttu portugalilaisille ja genovalaisille merimiehille. Saaren asuttaminen kuitenkin alkoi vuonna 1439 São Miguelin ja Santa Marian saarilta. Saariryhmä on kuulunut alusta asti Portugalille ja vuodesta 1976 alkaen niillä on ollut itsehallinto. Portugali on luonnollisesti saarien pääkieli, mutta englantia puhutaan ja ymmärettään yleisesti. Saariryhmä on ollut vaikeasti tavoiteltavissa huonojen liikenneyhteyksien vuoksi. Tämän ansiosta saaren kulttuuri, murre, keittiö ja perinteet ovat hiukan erilaisia kuin Portugalin mantereella.


     


Azorien saaret suuruusjärjestyksessä: São Miguel, Pico, Terceira, São Jorge, Faial, Flores, Santa Maria, Graciosa ja Corvo.

Ilmasto

Saarilla vallitsee leuto merellinen subtrooppinen ilmasto. Keskilämpötilat vaihtelevat 16 ja 24 asteen välillä. Meriveden lämpötilat vaihtelevat 16 ja 23 asteen välillä. Lämpimintä on elokuussa jolloin keskilämpötila on noin 25 astetta. Säänvaihtelut ovat tyypillisiä. Saman päivän aikana keli voi muuttua nopeasti. Talvet ovat sateisempia kuin kesät. Kesäisin aurinko paistaa keskimäärin kahdeksan tuntia päivästä.

Ruoka ja ravintolat

Ravintola-annokset ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Saarella on paljon tarjolla paikallisia raaka-aineksia kuten lihaa, maitoa, kalaa ja juustoja. Ravintoloissa kannattaa maistaa liha- ja kalaruokia, sillä raaka-aineet tulevat läheltä ja ovat varmasti tuoretta. Saaren erityinen ruoka on lihapata Cozido, joka kypsennetään tuliperäisen maan kuumien lähteiden höyryllä. Näiden lisäksi kannattaa maista saaren ananaksia, koska niitä pidetään maailman parhaimpina. Paikallisia juomia ovat Especial olut sekä São Miguelin saaren passionhedelmälikööri. viinit sekä teet.

Aktiviteetit ja nähtävyydet

Azorien mahtava sijainti keskellä Atlanttia kannattaa hyödyntää aktiviteeteissä. Voit esimerkiksi osallistua valas- ja delfiinisafareille, sillä Golfvirran lauhkeissa vesissä viihtyvät isot ja pienet merenelävät. Laitesukellus sekä snorklaus ovat suosittuja ajanvietteitä. Vaeltaminen Azoreilla on suosittua, sillä vaellusreitit ovat erinomaisia ja jokaisen kunnolle löytyy varmasti sopiva reitti.


     


Saaren pääkaupungista Ponta Delgadassa on tarjolla kaupunkimiljöön nähtävyyksiä kuten museoita, historiallisia katuja sekä muita nähtävyyksiä. Azorien suosituimmat nähtävyydet ovat Terceiran saarella oleva viinimuseo, Lagoa do Fogon kraaterijärvi Sao Miguelin saarella, Caldeira Velhan uima-allas sekä Sao Miguelissa sijaitseva Terra Nostra Park. Terra Nostra Parkissa on pieniä järviä ja lähteitä, sata vuotta vanhoja puia sekä eksoottisia kasveja.


     


Liikkuminen

Saarien välillä voit matkustaa lentokoneella tai laiva- ja veneliikenteen mukana. Kohteessa järjestetään merisafareita, joilla tähystellään valaita ja delfiinejä. Suurimmilla saarilla on mahdollista vuokrata auto. Autolla on mukava liikkua Azorien saarilla, koska liikenne on rauhallista. Suurimmilla saarilla on myös bussiyhteyksiä sekä taksin käyttäminen on edullisempaan kuin Suomessa, mutta oman auton vuokraaminen on paras tapa tutustua Azoreihin.

Miten pääset Azoreille

Suomesta pakettimatkoja Azoreille järjestää Hispania. Azoreille pääset noin 699 eurolla. Voit varata matkasi Hispanian sivuilta. Siirry Hispanian sivuille tästä