Minnematka.com: äkkilähdöt, matkakertomukset, matkakuvat ja infot

NOTE: To use the advanced features of this site you need javascript turned on.

Etusivu arrow Kohdekuvaukset arrow Kreikka, Kreeta (Hania)
Kreikka, Kreeta (Hania) PDF Tulosta Sähköposti

Yleistä Kreetasta

Kreeta on kreikalle kuuluva saari itäisellä Välimerellä. Se on Kreikan suurin ja Välimeren viidenneksi suurin saari. Saari on itä-länsisuunnassa noin 250 kilometriä pitkä ja 12-60 kilometriä leveä. Kreetan pinta-ala on 8 261 neliökilometriä. Saaren suurimmat kaupungit ovat Heraklion, Hania, Rethymnon, Agios Nikolaos, Ierapetra ja Sitia. Asukkaita saarella on noin 600 000.

Kreetan tärkeimmät elinkeinot ovat maatalous ja matkailu. Teollisuutta tai luonnonvaroja saarella ei juuri ole. Vähäinen teollisuus on pääasiassa keskittynyt posliinin ja keramiikan valmistamiseen, maataloustuotteiden jalostamiseen tai rakentamiseen. Matkailu on siis tärkeä elinkeino ja sillä on hyvät tulevaisuuden näkymät. 2000-luvun alussa saarella vieraili vuosittain noin kaksi miljoonaa turistia kun vuosikymmenen loppupuolella vuotuinen matkustajamäärä oli jo kolme miljoonaa. Saksalaisten keskuudessa saari on erityisen suosittu.


     


Saarella on pitkä ja vaiherikas historia. Vuosina 2600-1400 eaa. saarella valitsi minolainen kulttuuri ja saari oli korkeakulttuurin keskus. Minolaiskauden jälkeen saarta hallitsivat mykeneläiset ja doorilaiset. Tämän jälkeen saari on ollut osa Rooman valtakuntaa, Bysanttia, Venetsiaa sekä Osmanien valtakuntaa. Vaikutteita vanhoista ajoista on vieläkin nähtävillä saarella. 1900-luvun alussa Kreetasta tuli osa Kreikkaa kuten se on tänäkin päivänä.

Ilmasto

Kreetalla on tyypillinen välimerenilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivua ja talvet leutoja ja sateisia. Mantereeseen verrattuna Kreetan kuuma ja kuiva kesä kestää huomattavasti pidempään. Lokakuussakin voi vielä nauttia helteistä Kreetalla. Saaren pohjoisrannikolla on viileämpää kuin etelässä, mutta erot eivät ole suuria. Helteet alkavat jo toukokuussa ja kestävät lokakuun lopulle asti. Varsinkin kesä, heinä, elo ja syyskuu ovat kuumia. Silloin keskilämpötilaa kohoaa noin 30 asteeseen ja kesän lämpöennätykset ovat 40 asteen tuntumassa. Kesällä ei juurikaan sateita ole, joten Kreetaa voi sanoa lähes aurinkovarmaksi kohteeksi.

Lämpimästä ilmastosta huolimatta Kreetalla on ajoittain jopa lunta. Tosin lumi on vuoristossa korkealla. Korkeimmilla huipuilla lunta saattaa olla lokakuusta kesäkuuhun.


     


Kreeta on tuulinen, koska saarella ei ole kovin paljoa puustoa tai ympäröiviä saaria suojaamassa tuulilta. Tuulet voimistuvat saarella, koska ne ensin nousevat vuorten yli ja tämän jälkeen laskevat alas laaksoihin.

Ravintolat ja ruoka

Kreikkalaiset kutsuvat usein ravintoloita tavernoiksi. Tyypillisiä ruokia ovat liha-sipulipata, lihavarras, miekkakala, katkaravut ja lampaankyljykset. Kreikassa lisukkeet kuten perunat ja salaatti tilataan erikseen. Kreetan ylellistä ruokaa edustavat hummerit ja merianturat. Aterian kanssa yleensä nautitaan viiniä. Paikalliset juovat usein viiniä aterian yhteydessä. Paikallista viiniä kannattaa ehdottomasti maistaa jos on viinin ystävä. Kreetallahan tuotetaan 15 prosenttia koko Kreikan viinituotannosta. Suosituimmat väkevät alkoholijuomat ovat raki ja ouzo. Ateria maksaa keskimäärin 15-20 euroa ruokajuomineen. Halvimmillaan ateria maksaa noin 10-15 euroa Tavernoissa.

Hanian kaupungissa on paljon valinnanvaraa ravintoloiden suhteen. Tarjolla on edullisia tavernoja, pikaruokaloita sekä hienoja ulkoilmaravintoloita. Venetsialaisessa satamassa ja sen läheisyydessä sijaitsee ehkä parhaimmat ravintolat. Iltaelämä on hiljaista keväällä ja syksyllä, mutta kesällä vilkasta. Saaren ulkoilmadiskot aukeavat keskikesällä. Kesällä viihteen keskuksia ovat Platanias ja Hanian Venetsialainen satama.

Uimarannat

Saarella on sadoittain erikokoisia uimarantoja. Pohjoisrannikon suurimpia rantoja ovat Malian, Rethymnonin ja Agios Nikolaoksen rannat. Etelärannikon suurimpia rantoja ovat Plakiaksen ja Matalan rannat. Yleisesti pohjoisessa olevat rannat ovat suurempia kuin etelän rannat. Suurimmilla rannoilla vuokrataan aurinkotuoleja- ja varjoja sekä usein rannoilla on snackbaareja.


     


Nähtävyydet

Saarella on paljon historiallisia nähtävyyksiä johtuen saaren vaiherikkaasta ja pitkästä historiasta. Haniassa näkemisen arvoisia paikkoja ovat vanhakaupunki, Venetsialainen satama sekä vanhat makasiinirakennukset. Jos historia kiinnostaa paljon, niin tarjolla on myös museoita kuten sataman lähellä oleva arkeologinen museo ja merenkulkumuseo. Lisäksi Haniassa on bysanttilainen museo sekä Hanian historiallinen museo.

Hanian lähialueilla on myös paljon nähtävää kuten Iraklionissa sijaitseva Knossoksen palatsi, Festoksen palatsin rauniot ja Mallian palatsin rauniot. Luonnonnähtävyyksistä suosituimmat ovat Samarian ja Imbroksen rotkot.

Kulkuyhteydet

Bussilla liikkuminen on kätevää saarella, sillä bussiverkko on melko tiheä ja bussit poikkeavat hyvin kaupungeissa ja kylissä. Bussit kulkevat rannikon kylien läpi päätietä pitkin Hanian keskustaan noin puolentunnin välein. Bussilla kulkeminen on melko edullista esimerkiksi lippu Haniasta Stalokseen maksaa 1,40 euroa. Kaukoliikenteen linja-autot lähtevät Hanian keskustassa olevalta linja-autoasemalta. Matka Haniasta Iraklioniin maksaa vajaat 12 euroa.

Taksilla on kätevä siirtyä lyhyitä matkoja. Takseissa on mittarit, mutta muista tarkistaa, että kuski käynnistää mittarin. Kreetalla on takseissa käytössä ilta-ja yötaksat. Taksimatka Haniasta Stalokseen maksaa noin 10 euroa eli taksilla liikkuminen on melko edullista.

Kreetalta on lauttayhteyksiä muille saarille sekä mantereelle. Voit matkustaa esimerkiksi yölaivalla Haniasta Ateenaan. Kyseinen laivamatka kestää noin 10 tuntia ja maksaa 26 euroa suunta. Katso aikataulut ja hinnat tarkemmin: www.cretetravel.com

Harrastukset

Kreeta on turistikohde, joten tutut loma-aktiviteetit ovat tarjolla. Suosituimpia ovat erilaiset vesiurheilulajit. Kohteessa voit lisäksi harrastaa patikointia. Suosittuja vaelluskohteita ovat Samarian, Imbrosin ja Agia Iranin rotkot.

Ostokset

Hanian kaupungissa käymisen arvoinen on erityisesti kauppahalli. Kauppahallin lisäksi Hanian kaupungissa on paljon pikkuliikkeitä. Voit tehdä ostoksia myös tutuissa liikkeissä kuten elintarvikekauppa Lidlissä. Suosittuja tuliaisia ovat mm. kengät, laukut, nahkatuotteet, viinit, käsityöt, yrttimausteet ja oliiviöljy.

Kuvia Kreikasta

Klikkaa tästä nähdäksesi kuvia Kreikasta

Majoituksia ja lentoja:

Lomamatkat
Lomamatkat järjestävät pakettimatkoja Kreikan eri kohteisiin.

Apollomatkat
Apollomatkat järjestävät korkeatasoisia pakettimatkoja Kreikan eri kohteisiin.

Hotels.com
Hotels.com:in sivuilla voit tehdä hotellivarauksia.

ebookers.fi
Ebookersin sivuilla voit koota mieleisesi loman koostuen lennoista ja majoituksesta

Supersaver
Supersaverin sivuilla voit koota mieleisesi loman koostuen lennoista ja majoituksesta

Seat24
Seat24-sivustolla voit tehdä hintavertailua lentoyhtiöiden välillä ja ostaa haluamasi liput.

Travelstart
Sivustolla voit koota mieleisesi loman koostuen lennoista ja hotellista.