Siirry tästä minnematka.com:in graafisille sivuille
Tulipa kesäkuussa 2008 lähdettyä ensimmäisen kerran ulkomaille. Kovin pitkälle ei niillä varoilla vielä päästy mutta päätimme mennä käymään Tallinnassa. Kyllä, niitäkin vielä löytyy jotka eivät ole käyneet Tallinnassa, ja me olimme siellä silloin myös ekaa kertaa. Reissu oli kolmen päivän mittainen, eli kaksi yötä Viru Hotellissa. Tässä olisi pienimuotoinen matkakertomus siitä reissusta.
Reissulle lähtö
Reissu alkoi Lahdesta junalla Helsinkiin. Täysin mutkattomasti ei mennyt kyllä edes se radan pätkä, nimittäin kyseinen lähijuna jämähti Tikkurilaan jonkin hämärän ratavian takia. Jatkoimme matkaa sitten linja-autolla. Onneksi olimme varanneet reilusti aikaa, sillä mutkien kautta satamaan ehdimme juuri sopivasti.Lähtöselvitys Tallinkin satamassa ei ollut kummoinen; netistä tulostetun paperin kanssa tiskille ja kortit taskuun. Portit aukesivat ajallaan ja lompsimme sisälle laivaan. Edessä oli parin tunnin laivamatka jonka aikana kierreltiin laivan putiikkeja. Pian laiva olikin sitten jo Tallinnan satamassa, jossa myöskään kukaan ei tarkastanut tavaroita, senkun posottelimme lauman mukana ulos.

Tallinnassa
Perillä Tallinnan satamassa sitten pällistelitiin ympärillemme ja huomasimme korkean Viru hotellimme näkyvän talojen takaa. Emme tarviteet siis taksia vaan reippaan kävelymatkan päässähän tuo sijaitsi. Hotellin respa puhui tietenkin Suomea, joten asiointi sujui kuten kotimaassakin. Hotellihuoneemme oli muistaakseni 16 kerroksessa, joten näkymä Tallinnaan oli aika hulppea. Tutkittiin hotellihuonetta hetkisen, purettiin tavaroita ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia.
Kiertelyä kaupungilla
Iltaa oli vielä jäljellä mukavasti, joten lähdimme summan mutikassa kävelemään johonkin suuntaan ilman karttaa. Löytyi isoja kauppakeskuksia, puistoja, linnanmuureja ynnä muuta. Hotellille palatessamme totesimme kävelleemme täysin väärässä suunnassa, nimittäin vanha kaupunki ja muut nähtävyydet olivat kyllä ihan muualla. Seuraavana päivänä sitten otettiin ihan kartta mukaan. Edellisenä päivänä olimme todellakin vahingossa kiertäneet vanhaa kaupunkia ulkopuolelta. Illalla käytiin vielä ennen nukkumaanmenoa paikallisessa Amarillossa syömässä ja juomassa.
Vihdoin vanha kaupunki
Aamulla päätettiin lähteä syömään aamupala jossain kuppilassa. Löydettiin kulmalta mielenkiintoinen paikka, Double Coffee. Sisältä se oli todella tyylikäs ja aijjai mitä sapuskaa sieltä sai! Suomessa emme ole vastaavaan törmänneet, eikä kyseistä ketjua Suomesta löydykään. Saimme mahat täyteen ja jatkoimme kartan avulla matkaa. Olimme nyt sitten vihdoin oikeilla jäljillä ja pääsimme vanhaan kaupunkiin. Paikka oli varsin tunnelmallinen kaikkine putiikkeineen ja sokkeloineen. Kadun varsilla todella oli vaikka minkälaista putiikkia ja myyjää. Monissa kaupoissa oli kuitenkin aika paljon samaa tavaraa, perus matkamuistoja ja muuta. Koko päivä kierrettiin, syötiin ravintoloissa, otettiin kuvia, jne. Hintataso oli ihan edullinen, tosin ei mikään erityisen halpakaan. Rafloissa noudatettiin selvästi jonkin sortin tippikulttuuria. Hienoa oli ja nähtävää paljon. Välillä käytiin hotellissa huilaamassa ja myöhään iltaan asti rampattiin kaupungilla.

Vika päivä ja lähtö
Kolmantena päivänä aamu aloitettiin tietenkin taas Double Coffeessa ja kierreltiin loputkin vanhan kaupungin kolkat. Lisäksi käytiin sataman lähellä olevissa piraattikeitaissa pyörähtämässä. Siellä kyllä vietiin asiakasta kädestä kojulta toiselle. Myyjät olivat aika agressiivisia vaikkakin kohteliaita. Olisivat vaikka päällään seisoneet jotta kaupat syntyisivät. Kopituotteitahan ne olivat aivan kaikki. Paitoja, pyyhkeitä, huppareita, veitsiä, takkeja, aurinkolaseja, ynnä muuta ja kaikki tietenkin "merkkitavaraa". Yksi piraattihalli löi jo lapun luukulle ennen kuin pääsimme sisälle asti. Tallinnassa näytti olevan tapana sulkea kauppa puolta tuntia ennen ilmoitettua sulkemisaikaa. Lopuksi suunnistettiin hotellille ja laitettiin kamat kasaan ja käveltiin satamaan.
Paluumatkalla
Paluumatka oli aivan yhtä mutkaton kuin tulokin. Tavaroita ei kukaan tarkastanut, ihmismassa vain käveli sisään laivaan. Viinaa näytti porukka kyllä rahtaavan ihan kiitettävästi. Tallinnan sataman viinakaupoista sai kyllä pilkkahintaan juotavaa. Laivalta tai terminaalin kaupoista sitä ei kannattanut ostaa, oli meinaan heti huomattavasti kalliimpaa. Taas pari tuntia laivalla hillumista ja oltiin Helsingissä. Kaveri nappasi meidät terminaalista kyytiin ja siitä alkoi paluumatka Lahteen autolla.
Ensikertalaiselle Tallinna on hieno kokemus, kaupunki poikkeaa Helsingistä ja Tukholmasta edukseen ja siellä todella on tunnelmaa! Suosittelen.
Kuvia Tallinnasta
Klikkaamalla tästä näet kuvia Tallinnasta
Faktat Tallinnasta
Faktat Tallinnasta selviää tästä linkistä
Varaa Tallinanristeilyt suoraan verkosta:
Tietoa laivamatkailusta
Tietoa laivamatkailusta saat tästä
Majoituksia ja lentoja Viroon:
Hotels.com
Travellink
Travelstart
Sunborn Hotels
Seat24
Supersaver.fi